|
22.8.2007
Terveisiä Yliperältä, eilen illalla palasin kotiin. Reissu oli hieno vaikkakin kunnolliset kuvausvalot olivat kortilla. Vettä satoi joka päivä ja lämmintä oli. Polvikin kesti hyvin.
Muutamia kuvia ensi hätään täällä. Taitaa muuten olla suunnilleen ainoita seutuja Suomessa, jossa näkee lentäviä lentokoneita ja helikoptereita - ylhäältäpäin.
15.8.2007
Mehiläiset, ampiaiset ja kimalaiset katosivat alkukesän jälkeen Suomeen idästä vaeltaneiden pensasampiaisten myötä. Syytä ei tiedetä, ehkäpä vaeltajat toivat mukanaan jonkun taudin joka aiheutti tuhon. Jos kato jatkuu pidempään, sillä on vakavat vaikutukset kasvien lisääntymiselle, myös esimerkiksi viljasatojen määriin.
Pari viikkoa sitten pihamaalle alkoi ilmestyä mehiläisiä maksaruohojen kimppuun. Kimalaisia näkyy vain jokunen, ampiaisia ei ollenkaan.
14.8.2007
Torstaiaamuna lähden Käsivarteen pienelle vaellusreissulle. Tarkoitus olisi kuljeskella kelien mukaan rauhallisesti, polveakin täytyy vielä hiukan varoa. Jos kelit ovat mukavat, niin pidän leiriä josain päin muutaman päivän ja kuljeskelen kameran kanssa. Mukaan lähtevät rungon lisäksi 4/70-200, 4/17-40 ja kevyt, alle kilon painoinen Slikin "jalusta".
Tänään koeponnistin rinkan: 25,5 kg, siihen päälle kamera rinkan etuviilekkeisiin kiinni. Ei paha.
12.8.2007
Päivitin valakuvagallerian uuteen uskoon, löytyy nyt täältä.
8.8.2007
Huh hellettä, sanoi jänis pakkasella. En kauhean paljon pidä näin lämpimistä keleistä vaikka kesäloma onkin. Päiväsaikaan liikkumiset jäävät vähiin, mutta olen parina aamuyönä käynyt kuvailemasa metsälammen reunassa ja Siikanevalla. Sääskiä piisaa, mutta loppujen lopuksi nekin ovat aika sympaattisia kuvattavia.
6.8.2007
Terveisiä Kuusamosta! Olimme viikon Vuotungissa vuokramokissä ja palasimme itärajaa pitkin eilen illalla kotiin. Oli rentouttavaa lötkötellä ja ulkoilla. Kuvauskelit olivat tosin hiukan hakusessa, hyviä ilta- tai aamuvaloja ei juurikaan ollut. Hillasato oli kuuleman mukaan huono, korpihilla oli juuri kypsymässä.
Karhut jaksavat puhuttaa Kuusamossakin: Oivangin paliskunta oli saanut vängättyä kaatoluvan kolmelle karhulle, eräänä perusteluna Kuntivaaran tuntumaan perustetun karhumatkailuyrityksen haaskojen houkuttelemien karhujen aiheuttamat poronvasojen menetykset. Urheat poromiehet olivatkin saaneet jo yhden pantakarhun kaadettua, hurraa. Karhu-Kuusamon mielipiteen aiheesta voi lukea tästä.
Rupattelin karhuaiheesta myös mökkimme vuokraemännän kanssa. Hänen mukaansa karhuista tuntuu olevan haittaa ainoastaan poromiehille. Poroista sen sijaan on tuntuvaa haittaa: pihamaa on suojattava aidalla, muutoin porot syövät kukat ja kasvimaan annit sekä kuseskelevat kuistit.
Onkohan Kuusamon seudun metsät sittenkään aivan poron luonnollisinta elinympäristöä? Karhulle se on.
|